Nyt on pakko avautua... Nimittäin asioista ja ilmiöistä (olipas se latteasti ilmaistu), joihin käsityön harrastajana ja -opena törmään.
Kun nyt esim. työtoverit Nuorisotyössä (selvennykseksi voisin kertoa, että minulla on kaksi työpaikkaa: Nuorisotyö ja Opetustyö) tai muut tuttavat tietävät, että harrastan käsitöitä, niin AINA kun on päällä jotain vähänkään neulotun tms. näköistä, niin vakiokyssäri singahtaa ilmoille: "oletko ite tehnyt?" Joskus olen, joskus en. Käsityönharrastajat ihan oikeasti myös ostavat vaatteita, asusteita ja kodintekstiilejä. Lähes yhtä paljon kuin rakastan tehdä kaikenlaisia käsitöitä, rakastan puhua niistä. Mutta jos vastapuolen kommentti on erittäin alistuneesti lausuttu "no hyvähän sinun on tehdä kun osaat...", niin juttu tyrehtyy. En kuitenkaan ole mikään aivokirurgi tai hallitse jotain mystistä taikaa, vaan olen opetellut neulomaan oikeita ja nurjia silmukoita. Piste. Pienellä vaivannäöllä, yrityksellä ja uskolla omiin kykyihin kuka tahansa oppii saman ja voi neuloa vaikkapa pipon tai kaulaliinan.
Erittäin lystikästä on myös ihmisten suhtautuminen, kun he kuulevat ammattini: käsityönope. Oli paikkana sitten baaritiski tai saunan lauteet, niin henkilöttärillä on tapana alkaa selittelemään ja puolustelemaan omaa käsityöntekemistään tai -tekemättömyyttään. "On minulla ompelukone, joskus olen verhon käänteet ommellut, sukka pitäis opetella neulomaan, joskus olen n:llä luokalla yhden sukan neulonut, mutta se kantapää on niin vaikea........." Vaikka olenkin opettaja, en arvostele, arvioi tai anna numeroa juttukavereiden käsityötaidoista. Ja oikeasti, ei sitä sukkaa ja kantapäätä tarvitse opetella tekemään. Ei se ole mikään suomalaisen naisen kansalaisvelvollisuus. Ja ne verhon käänteetkin voi ihan hyvin ompeluttaa siellä kangaskaupassa. Ihmisellä on luontainen tarve tehdä jotain käsillä, mutta se voi olla paljon muutakin kuin neulomista tai ompelua.
Jostain syystä ihmisillä (esim. Nuorisotyön työtoverit) on myös käsitys, että koska harrastan käsitöitä ja olen alan opettaja, niin osaan myös mm. piirtää, maalata, sisustaa, askarrella, tehdä lumiukkoja, suunnitella vaatteita, somistaa, työstää kaikenlaisia materiaaleja (kuten pajua), hallitsen KAIKKI tekstiilityön tekniikat ja alalajit, tiedän kaikki myynnissä olevat langat, osaan kertoa mistä löytyy "semmoinen ja semmoinen" neuleohje, minulla on värisilmää, olen taiteellinen (joka tarkoittaa mitä???)... Niin mielelläni osaisin kaikkea tuota ja vielä enemmänkin, mutta en vain osaa. Pitäisi kai opetella. Neuloa ja virkata osaan, koska olen opetellut ja harrastanut ko. taitoja lapsesta asti. En ole mielestäni edes mikään erityisen taitava neuloja, esim. pitsineuleet aloitan ja puran yleensä n. kolme kertaa, ennen kuin tajuan ohjeen. Vaatteita osaan tehdä, koska olen tehnyt itselleni vaatteita yläasteikäisestä asti ja olen opiskellut alaa kaksi vuotta ammattikoulussa (jep, olen pukuompelija). Joskus vuosia sitten minulle tarjottiin harjoittelupaikkaa kehitysvammaisten kädentaito-ohjaajana (mm. kudonnan ohjausta), koska työkkärin tätin/setän mielestä pukuompelijan koulutus antaa valmiudet siihen.
By the way, motivaatio tähän Nuorisotyöhön on tällä hetkellä miinuksen puolella. Käyttäisin paljon, paljon mieluummmin tämänkin ajan Opetustyöhön. Mutta ainahan voi valittaa blogissa :D
(ps. Kuulin juuri, kun työtoverini valitti pomolle, että toinen työtoverini ja minä emme ole sitoutuneet työhön, joka ei edes varsinaisesti kuulu meille. jeejee.)
Kun nyt esim. työtoverit Nuorisotyössä (selvennykseksi voisin kertoa, että minulla on kaksi työpaikkaa: Nuorisotyö ja Opetustyö) tai muut tuttavat tietävät, että harrastan käsitöitä, niin AINA kun on päällä jotain vähänkään neulotun tms. näköistä, niin vakiokyssäri singahtaa ilmoille: "oletko ite tehnyt?" Joskus olen, joskus en. Käsityönharrastajat ihan oikeasti myös ostavat vaatteita, asusteita ja kodintekstiilejä. Lähes yhtä paljon kuin rakastan tehdä kaikenlaisia käsitöitä, rakastan puhua niistä. Mutta jos vastapuolen kommentti on erittäin alistuneesti lausuttu "no hyvähän sinun on tehdä kun osaat...", niin juttu tyrehtyy. En kuitenkaan ole mikään aivokirurgi tai hallitse jotain mystistä taikaa, vaan olen opetellut neulomaan oikeita ja nurjia silmukoita. Piste. Pienellä vaivannäöllä, yrityksellä ja uskolla omiin kykyihin kuka tahansa oppii saman ja voi neuloa vaikkapa pipon tai kaulaliinan.
Erittäin lystikästä on myös ihmisten suhtautuminen, kun he kuulevat ammattini: käsityönope. Oli paikkana sitten baaritiski tai saunan lauteet, niin henkilöttärillä on tapana alkaa selittelemään ja puolustelemaan omaa käsityöntekemistään tai -tekemättömyyttään. "On minulla ompelukone, joskus olen verhon käänteet ommellut, sukka pitäis opetella neulomaan, joskus olen n:llä luokalla yhden sukan neulonut, mutta se kantapää on niin vaikea........." Vaikka olenkin opettaja, en arvostele, arvioi tai anna numeroa juttukavereiden käsityötaidoista. Ja oikeasti, ei sitä sukkaa ja kantapäätä tarvitse opetella tekemään. Ei se ole mikään suomalaisen naisen kansalaisvelvollisuus. Ja ne verhon käänteetkin voi ihan hyvin ompeluttaa siellä kangaskaupassa. Ihmisellä on luontainen tarve tehdä jotain käsillä, mutta se voi olla paljon muutakin kuin neulomista tai ompelua.
Jostain syystä ihmisillä (esim. Nuorisotyön työtoverit) on myös käsitys, että koska harrastan käsitöitä ja olen alan opettaja, niin osaan myös mm. piirtää, maalata, sisustaa, askarrella, tehdä lumiukkoja, suunnitella vaatteita, somistaa, työstää kaikenlaisia materiaaleja (kuten pajua), hallitsen KAIKKI tekstiilityön tekniikat ja alalajit, tiedän kaikki myynnissä olevat langat, osaan kertoa mistä löytyy "semmoinen ja semmoinen" neuleohje, minulla on värisilmää, olen taiteellinen (joka tarkoittaa mitä???)... Niin mielelläni osaisin kaikkea tuota ja vielä enemmänkin, mutta en vain osaa. Pitäisi kai opetella. Neuloa ja virkata osaan, koska olen opetellut ja harrastanut ko. taitoja lapsesta asti. En ole mielestäni edes mikään erityisen taitava neuloja, esim. pitsineuleet aloitan ja puran yleensä n. kolme kertaa, ennen kuin tajuan ohjeen. Vaatteita osaan tehdä, koska olen tehnyt itselleni vaatteita yläasteikäisestä asti ja olen opiskellut alaa kaksi vuotta ammattikoulussa (jep, olen pukuompelija). Joskus vuosia sitten minulle tarjottiin harjoittelupaikkaa kehitysvammaisten kädentaito-ohjaajana (mm. kudonnan ohjausta), koska työkkärin tätin/setän mielestä pukuompelijan koulutus antaa valmiudet siihen.
By the way, motivaatio tähän Nuorisotyöhön on tällä hetkellä miinuksen puolella. Käyttäisin paljon, paljon mieluummmin tämänkin ajan Opetustyöhön. Mutta ainahan voi valittaa blogissa :D
(ps. Kuulin juuri, kun työtoverini valitti pomolle, että toinen työtoverini ja minä emme ole sitoutuneet työhön, joka ei edes varsinaisesti kuulu meille. jeejee.)
Kommentit